Kävelyllä lisää energiaa arkeen

Moni tuntee olevansa kiireisen tai stressaavan arjen keskellä väsynyt ja voimaton. Useat haluaisivat käyttää enemmän aikaansa esimerkiksi perheen tai ystävien kanssa seurusteluun tai vaikkapa itseä kiinnostavaan harrastukseen, mutta arjen keskellä voimat eivät tunnu enää riittävän siihen. On kuitenkin monia keinoja, joilla voi vaikuttaa omaan energiamääräänsä ja yksi niistä on täysin ilmainen ja jokaiselle sopiva keino: kävely.

Miksi pitäisi kävellä saadakseen lisää energiaa?

Käveleminen on mitä parhain keino saada lisää energiaa arjen keskelle. Kävelyssä yhdistyvät kaikki hyvät puolet: fyysinen kunto kohoaa, mieli lepää ja kävelyn lomassa voi vaikkapa tavata ystäviään tai perheenjäseniään. Kävelyyn ei kuitenkaan löydy aina motivaatiota kiireisen ja stressaavan arjen keskellä. Kerromme tässä artikkelissa vinkkimme motivaation löytämiseen. Kerromme myös, miten kävely tuo energiaa arkeesi ja kuinka paljon pitäisi kävellä.

Kävely vaikuttaa positiivisesti mieleen

Kävely kohottaa vireystilaa ja mielialaa, joten kävelylenkki esimerkiksi vaativan työ- tai koulupäivän jälkeen voi auttaa mieltä rauhoittumaan ja saamaan stressaavat asiat pois mielestä. Tämä johtuu siitä, että käveleminen vapauttaa serotoniinia ja endorfiineja. Kyseiset aineet tunnetaan “onnellisuuden kemikaaleina”, joten käveleminen parantaa tutkitusti mielialaa ja vähentää stressiä. Ja mikäpä antaisi paremmin lisäenergiaa arjen keskelle kuin iloinen ja stressistä vapaa mieli.

Kävelyllä on myös positiivinen vaikutus uneen, joka on tärkeä kulmakivi ihmisen energiatasossa. Käveleminen parantaa unenlaatua, ja unenlaatu puolestaan on asia, joka vaikuttaa suoraan ihmisen vireystilaan ja mielialaan. Mielialan ja unenlaadun kohottamisen lisäksi kävely lisää tutkitusti myös luovuutta, ja raikas ulkoilma ja luonto rauhoittavat mieltä. Kävelyllä on siis monia mieleen positiivisesti vaikuttavia asioita, jotka antavat lisää energiaa ja voimaa arjen keskelle.

Kävely vaikuttaa positiivisesti fyysiseen jaksamiseen

On tosiasia, että liikunta tuo energiaa arkeen. Kävelyllä onkin sen psyykkisten hyötyjen lisäksi myös paljon positiivisia vaikutuksia kehoon. Kävely pitää yllä ja jopa kohottaa lihasvoimaa. Kun kunto on parempi, myös vireystila ja energia kasvavat. Kävely ehkäisee myös ylipainoa sekä parantaa sydämen ja hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintaa. Tähän liittyen suosittelemmekin tutustumaan myös artikkeleihimme kävelystä kunnon kohottajana ja kävelyn terveysvaikutuksista.

Kävelylenkki on myös hyvä keino viettää vaikkapa työpäivän tauko, sillä raitis ilma ja kävely piristävät tehokkaasti ja kun raajat liikkuvat, myös aivot saavat happea. Usein pienen kävelylenkin jälkeen työ- tai koulupäivään tai muuhun arkiaskareeseen tuntuukin riittävän paljon aiempaa enemmän energiaa. Lisäksi kävely parantaa veren rasva- ja sokeritasapainoa ja auttaa painonhallinnassa, jota kautta saa myös lisää elinvoimaa ja jaksamista arkeen.

Kävelyn sosiaalinen puoli antaa voimia arkeen

Kävelyllä on hyviä vaikutuksia niin kehoon kuin mieleenkin. On erinomainen keino yhdistää terveellinen ja piristävä kävely ystävien tai perheenjäsenten tapaamiseen. Välillä mikään ei anna yhtä paljon henkistä energiaa, kuin kunnon juttuhetki läheisen kanssa. Juttuhetken voikin yhdistää kätevästi liikuntaan ja terveelliseen ulkoilmaan, jolloin piristävä vaikutus on taattu. Kävelyn ja ystävien tapaamisen yhdistäminen on erinomainen idea myös kiireiselle, sillä siinä yhdistyvät hauskuus ja hyöty.

Jopa tuntematon tai puolituttu lenkkiseura voi tuoda lisäenergiaa arkeen. Kävelytapahtumat, kuten “Naisten kymppi”, ovat tapahtumia, jossa saa kävellä tai juosta oman kunnon mukaan rennossa ja iloisessa ilmapiirissä. Tällaisissa tapahtumissa on usein aivan omanlaisensa tunnelma, joka jo itsessään antaa lisäpuhtia energisoivan kävelyn lisäksi. Erilaisia tapahtumia järjestetään eri paikkakunnilla ja ne ovat loistava keino irtautua hetkeksi arjesta. Suosittelemme tutustumaan artikkeliin, joka kertoo kävelytapahtumista Suomessa.

Kuinka pitkään pitäisi kävellä?

Kannattaa muistaa, että vähäisempikin liikunta on parempi kuin ei liikuntaa lainkaan. Mitä huonompi kunto on, sen vähäisemmällä liikunnalla on vaikutusta. Mikäli haluaa kävelyn muiden vaikutuksien lisäksi kohottaa myös kuntoaan, kävelyä pitäisi harrastaa vähintään kymmenen minuuttia kerrallaan ja useana päivänä viikossa. Terveyden kannalta riittävä määrä askelia on 10 000 askelta päivässä, joka tarkoittaa suurin piirtein reilun tunnin mittaista reipasta kävelyä. Lue aiheesta lisää sivuillamme.

Kannattaa muistaa, että kävelläkseen ei ole pakko lähteä varta vasten lenkkipolulle. Kävelyn voi yhdistää kätevästi arjen askareisiin tai harrastaen hyötyliikuntaa. Askelia kertyy esimerkiksi siivoamalla, pysäköimällä autonsa hieman kauemmas työpaikasta, nousemalla portaat hissin sijasta tai vaikkapa kävelemällä silloin tällöin kauppaan autolla ajamisen sijasta. Hyvä keino lisätä kävelyä on myös kulkea lyhyet työ- tai koulumatkat sekä muut välimatkat auton sijaan kävellen.

Entä jos käveleminen ei kiinnosta?

Kävelyyn ei aina yksinkertaisesti löydy motivaatiota. On olemassa kuitenkin apukeinoja, jolla itseään voi motivoida kävelemään enemmän. Erilaiset mobiilisovellukset mittaavat askelia, matkoja ja kaloreiden kulutusta, jolla voi motivoida itseään. Toinen hyvä keino nauttia kävelystä enemmän on laittaa kuulokkeista lempimusiikkiaan tai vaikkapa äänikirja kuulumaan kävelyn ajaksi. Silloin kävely sujuu kuin huomaamatta ja usein käy niin, että kävelyä ei melkein malttaisi edes lopettaa.

On myös erilaisia kävely- ja lenkkeilyryhmiä, joissa jäsenet voivat kannustaa ja motivoida toisiaan. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi suomalaisten perustama “HeiaHeia”. Mikäli yksin lenkkeileminen ei kiinnosta ja ystävät asuvat kaukana, on olemassa ladattavia sovelluksia, joilla voi etsiä itselleen lenkkikaveria. Se voikin olla myös tapa solmia uusia ystävyyksiä, ja se jos mikä tuo lisää iloa ja hyvää oloa arkeen.